Jo vuonna 1960 perustettu Xanadu-projekti on nykyisten sähköisten dokumenttien ja hypertext-linkkien (juuri sen, mitä www:ssäkin käytetään) edeltäjä. Se oli ensimmäinen kokonaisvaltainen yritys syrjäyttää paperiin perustuva toimisto sähköisillä dokumenteilla, jotka linkitetään toisiinsa niin, että asiakirjoista voi siirtyä toiseen. Hiirtä ei ollut vielä tuohon aikaan käytössä, joten siirtyminen tapahtui näppäimistön avulla.Kyseessä on siis toisiinsa kytkeytyvien sähköisten asiakirjojen ensimmäinen hypertekstin mallinnus. Se ei ole suoranaisesti World Wide Webin edeltäjä – innoittaja kylläkin. Xanadu-projektin isänä pidetään yleisesti yhdysvaltalaista Ted Nelsonia, jota voidaan näin yli 50 vuoden jälkeen pitää melkoisena visionäärinä: hänellä oli näkemys internetin ja www:n kaltaisesta sähköisten dokumenttien linkityksestä jo yli kolmekymmentä vuotta ennen www:n yleistymistä.Xanadu ei koskaan toteutunut aivan alkuperäisessä muodossaan, sillä 1980-luvulla nykyinen hypertekstijärjestelmä lopulta syrjäytti sen kokonaan. Mutta Xanadusta on olemassa kuitenkin osittainen toteutus, jonka nimi on Udanax. Xanadusta on otettu käyttöön myös monia teknisiä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi linkkien eheyden varmistaminen kaksisuuntaisesti. Näitä ominaisuuksia käytetään edelleenkin yleisesti esim. erilaisissa Wiki-sovelluksissa.Nykyinen www-sivujen ja muiden dokumenttien hyperlinkittäminen – jonka voidaan ajatella olevan koko www:n perusta – toteuttaa siis Xanadun alkuperäisen perusidean, mutta teknisesti hieman erilaisella formaatilla. Perusajatus juontaa siis kuitenkin juurensa jo todella kauas historiaan: aina vuosiin 1959–60 asti.Entä mistä sitten tulee projektin nimi Xanadu? Se oli aikoinaan kuuluisan mongolialaisen Kublai-klaanin kesäpääkaupunki, joka tuntemattomasta syystä valittiin projektin nimeksi.
Haku
Uutiset
- Osta suojakuori iPhone 13 mini -puhelimeesi
- Yrityksen markkinointi tuotteiden avulla
- Maailman parhaimmat slotit
- Online-pelien kehitys
- Viisi vinkkiä yrityksen tehokkaaseen mainostamiseen
- Kotisivut helposti
- Satsaa muista toimijoista erottumiseen
- Houkuttelevat kotisivut
- Mitä vaaditaan tasokkaalta nettisivustolta?
- Mobiilinetti kulkee aina mukana
- Lasten netinkäyttö
- Toimivan verkkosivun periaatteet
- Graafinen käyttöliittymä
- Internetin tulevaisuus
- Pilviarkkitehtuuri
- Pilvipalveluiden turvallisuus
- Xanadu-projekti
- Opi verkkotyöskentelyn salat
Kategoriat
Posted by: Roberto Ferry II | Category: Blogi | Comments Off on Xanadu-projekti