yritysraitti.net

Posted by: admin | Category: Blogi | Comments Off on Lasten netinkäyttö

Kauas taakse ovat jääneet ne ajat, jolloin lapset leikkivät käpylehmillä ja kotitekoisilla puisilla leluautoilla. Siitäkin on jo aikaa, kun perheen olohuoneen kunniapaikalla mököttävän mustavalkotelevision ääreen perheen pienimmät päästettiin vain tunniksi tai pariksi päivässä lastenohjelmia katsomaan.

Nykyään meininki on varsin erilaista. Lapset saattavat usein olla perheen taitavimpia puhelimen ja netin käyttäjiä, ja aikuisilla on monesti vaikeuksia pysyä perässä. Pelaaminen, netin käyttäminen, älypuhelimet ja tabletit ovat tämän päivän lapsille itsestäänselvyyksiä.

On tietysti upeaa, että maailma kehittyy ja lapset omaksuvat uudet teknologiat jo varhaisella iällä. Tässä on kuitenkin myös riskinsä. Vaikka nettiä voi käyttää nykyään langattomien verkkojen ansiosta myös ulkona, on netissä käytetty aika kuitenkin pois esimerkiksi leikkimisestä ja liikunnasta, mikä on valitettavaa. Ulkona pelattavat pelit ja leikit saavat tietokoneen ja muiden laitteiden käyttämisen vuoksi vähemmän aikaa.

Riskejä sisältyy myös itse netin käyttöön, sillä lähtökohtaisesti se on täysin valvomaton ja suojaamaton ympäristö, eikä läheskään kaikki sen sisällöstä ole lapsille sopivaa. On olemassa monenlaisia teknisiä rajoitteita, esimerkiksi ohjelmia, joita voi asentaa tietokoneelle. Nykyään lapsilla on kuitenkin usein myös oma puhelimet, ja teknisten lastenvahtien ohittaminen on mahdollista myös lapsilta. Syytä olisikin kiinnittää huomiota lasten netin käyttöön yleisesti ja keskustella asioista, sekä varoittaa internetin käyttöön liittyvistä riskeistä.